Tulospohjainen Google-mainonta
Google-mainontaa voi tehdä monella eri tavalla. Tavasta riippumatta tärkeintä on tulos, joka mainonnalla saavutetaan. Siksi tarjoamme asiakkaillemme myös mahdollisuuden tehdä Google-mainontaa tulospohjaisesti.
Tulospohjaisuus tarkoittaa, että laskutus tapahtuu jonkin ennalta määrätyn tuloksen perusteella. Ennenkuin kampanja aloitetaan, yhdessä asiakkaan kanssa määritetään ja sovitaan tavoite (tulos). Samalla määritetään komissio, joka tuloksen saavuttamisesta maksetaan. Kun tavoite saavutetaan, se rekisteröityy tapahtumaksi. Laskutus tapahtuu kuukausittain toteutuneiden tapahtumien perusteella.
Kenelle tulospohjainen Google-mainonta sopii?
Tulospohjaisuus sopii lähes kaiken tyyppisille sivustoille. Vaatimuksena on ainoastaan, että sivustolla tulisi olla selkeä tavoite, jonka saavuttamiseen pyritään. Tavoite voi olla myyntitapahtuma, yhteydenottolomakkeen täyttäminen, työhakemuksen täyttäminen, kilpailuun osallistuminen, huoneen tai mökin varaaminen jne.
Mainonnan mittaus
Erittäin tärkeä osa tulospohjaista Google-mainontaa on tulosten tarkka ja puolueeton mittaus. Laskutushan perustuu toteutuneisiin tuloksiin, ja on tärkeää, että niihin voi luottaa. NoframE Oy käyttää mainonnan mittaukseen kolmannen osapuolen, Relevant Point Oy:n, palveluja. Helsinkiläinen Relevant Point Oy on suomalaisen trafiikkimittauksen pioneereja, jolla on juuret syvällä Suomen digimarkkinoinnin hedelmällisessä maaperässä. Relevantiin luottavat monet Suomen suurimmat yritykset.
Kustannukset ja laskutus
Asiakas maksaa vain toteutuneesta tuloksesta eli myynnistä, hakemuksen täyttämisestä, huoneen varauksesta jne. Näin asiakkaan riskit ovat olemattomat. Laskutus tapahtuu kerran kuukaudessa Relevantin laatiman raportin perusteella.
Mainonnan käynnistäminen
Sovimme ensin asiakkaan kanssa tavoitteesta (tuloksesta) ja mikä on sopiva komissio sen saavuttamisesta. Asiakas saa Relevantilta koodin, joka tulee asentaa ohjeiden mukaisesti omille web-sivuille. Mainonta käynnistyy, kun koodi on asennettu oikein ja toimii oikein asiakkaan sivuilla.
Kiinnostuitko?
Jos tulospohjainen Google-mainonta kiinnostaa, ota meihin yhteyttä. Käydään yhdessä läpi, sopiiko tulospohjaisuus teidän tarkoituksiinne.
Lisätietoja
| NoframE Oy | Relevant Point Oy |
| Marko Hasa | Risto Jäntti |
| +358 50 5735 067 | +358 50 523 3505 |
| marko ät noframe.fi | risto.jantti ät relevant.fi |
Kysy lisää palvelustamme

